Palon historiaa
Järvenpään Palo on vuonna 1914 perustettu perinteikäs urheilun yleisseura, joka eri vaiheiden jälkeen on muotoutunut suunnistuksen erikoisseuraksi. Palon suunnistusjaosto aloitti toiminnan 1940-luvun lopulla.
Järvenpään Palo on ollut 1950-luvulla sekä 1970-80 luvulla suunnistuksen kärkiseuroja maassamme. Seura ylsi Jukolan viestin voittoon Kuorevedellä vuonna 1978.

Palon suunnistusjaosto muuttui Järvenpään Palon Suunnistajat ry:ksi vuonna 1996, kun Järvenpään Palo ry organisoitiin yhdistyskonserniksi. Konsernin muiden lajiyhdistysten toiminnan lakattua Palon Suunnistajat ry: n nimi muutettiin vuoden 2018 kevään organisaatiouudistuksessa Järvenpään Palo ry:ksi. Tällä nimellä seura kantaa Palon kunniakasta ja pitkää seuraperinnettä.
Aikaisemmasta laajemmasta seuran toimintaan kuuluvista lajeista muistuttaa edelleen Palon logossa oleva vanhanaikaisen isosompainen hiihtosauva. Hiihtosauvoja käytetään toki edelleen hiihtosuunnistuksessa, joten kuvitus kertoo seurasta edelleen osuvasti.