Palo Porvoo Borgå Jukolaan seitsemällä joukkueella

23.5.2023

Porvoon Jukolaan on vajaa kuukausi. Palo on ollut mukana ensimmäisestä Jukolasta vuodesta 1949 lähtien. Sama pätee myös Venlojen juoksuun, joka alkoi vuonna 1951 sekä Venlojen viestiin vuodesta 1978 lähtien.  Menestystäkin on vuosien saatossa niitetty. Palon Eila Hanelius voitti Venlojen juoksun vuosina 1959 ja 1960. Jukolan viestissä Palo oli kärkijoukkueita 1970-1980-luvulla ja voittoa juhlittiin vuonna 1978 Kuoreveden Jukolassa.  Tämän vuoden kisa on melkein naapurissa ja mukaan lähdetään viimeisimpia vuosia innokkaammin. Venlojen viestiin osallistuu neljä Palon joukkuetta ja Jukolan viestiin kolme joukkuetta. Tavoitteena on luonnollisestikin parantaa sijoituksia viime vuosista. (SA)