Uudenmaan sprinttisuunnistuksen aluemestaruuskilpailu Elosprintti
- ke 19.8.2026
Sprinttisuunnistuksen Uudenmaan aluemestaruuksista kilpaillaan Järvenpäässä keskiviikkona 19.8.2026 Järvenpään Palon järjestämässä Elosprintti-kilpailussa. Kilpailussa ratkotaan mestaruudet nuorista veteraanisarjoihin. Kilpailun keskuksena toimii Järvenpään uusi Keskuskenttä. Suunnistusradat sijoittuvat Järvenpään keskustaan junaradan, Sipoontien, Sibeliuksenväylän, Rantakadun ja Postikadun rajaamalle alueelle.
Lisätietoa Elosprintistä on luettavissa kilpailusivustolta.
Kaikkiaan osallistujia odotetaan jopa yli 500 hengen verran. Yleisö voi seurata kilpailua mistä tahansa kilpailualueelta, minne vain laillisesti ja turvallisesti on mahdollista mennä - vaikkapa ravintolan terassilta tai oman olohuoneen ikkunasta. Yleisöllä on myös mahdollisuus kokeilla kaupunkisuunnistusta, sillä Elosprintin yhteydessä järjestetään myös kuntosuunnistustapahtuma.
